Gili Air – Bali

Puolitoista tuntia myöhässä saapunut pikavene karautti keulansa Gili Airin rantahiekkaan (mitään laituria paikalla ei ollut) iltapäivästä ja laskeuduimme laivan keulasta rannalle. Matka jatkui tropiikin kuumuudessa rannikkoa seurailevaa tietä pitkin hevoskärryillä ajaen, saarella ei siis ole minkään sortin motorisoitua liikennettä. Tytin kävi heppoja kovasti sääliksi, mutta Simon ja Maken mukavuudenhalu ajoi kuitenkin hevosen edelle matkan Ali Baba Bungaloweille ollessa melko pitkä.

Bungalow johon majoituimme sisälsi yhden huoneen ja wc/suihkutilan, sekä yläkerrassa olevan seinättömän kattohuoneen johon Markus asettui taloksi. Paikan omisti Ali-niminen kaveri, joka paiski töitä aamusta iltaan muiden paikan työntekijöiden tavoin. Samaisessa majatalossa toimi siis myös baari ja ravintola, joiden palveluita käytimme useampana päivänä.

IMAG3666 IMAG3665 IMAG3676

Päivät kului rannalla aurinkoa ottaen, snorklaillen ja sukellellen, ja iltojen viilentyessä (vain kuvainnollisesti) samoiltiin rantaa myöten nauttimaan muidenkin ravintoloiden antimista..Elämä saarella tuntui sujuvan rauhalliseen tahtiin, mikä on huomattavaa ilman minkään valtakunnan poliisivoimia. Gilin saarilla järjestyksen ylläpitämisestä vastaa paikallinen kyläneuvosto, joka myös koordinoi saarille suuntautuvaa ihmis- ja tavaraliikennettä.

IMAG3692 IMAG3700 IMAG3695

Paluumatkalle lähdettäessä pikavene oli niin ikään pari tuntia myöhässä. Padang Baista löytyi hetken etsiskelyn jälkeen meille varattu auto, jolla ajoimme kohti Kutan turistialuetta. Mahendra Beach Inn -majatalo ei sekään löytynyt suoraan katuosoitteen perusteella, vaan jouduttiin kaivelemaan itse puhelimen karttasovelluksesta paikkatieto, jolla päästiin sitten perille. Kutan aluetta leimaa vahvasti turismin ympärille rakentunut kaupustelukulttuuri, joka ei anna kadulla kävelevälle valkoihoiselle hetken rauhaa. Sama ilmiö on muuallakin Denpasarin lähiympäristössä, jossa eri puolilta maapalloa saapuville matkalaisille yritetään tarjotella kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, laillisen ja laittoman rajan ollessa häilyvä.

Perjantaiaamuna meidän tiet sitten erosivat Simon ja Tytin jatkaessa matkaa takaisin Kuala Lumpuriin ja Markuksen jäädessä vielä viikoksi Balille. Näiltä mestoilta palaillaan hieman eri matkaa kohti koti-Suomea. Paljon ehti asioita kolmessa viikossa tapahtua – seuraavia reissuja odotellessa!

Bali, Amed

Seuraavana aamuna oli lento Yogyasta Balille. Yogyan lentokenttä oli sekava ja koneet olivat myöhässä. Denpasariin laskeuduttuamme otettiin vuokra-auto alle ja lähdettiin seikkailemaan paikallisen liikenteen sekaan kohti Amedia. Jaavaan verrattuna myös Balin liikenne on kaaosta (kuormien sidonta olematonta, paljon skoottereita hämmentämässä kaistajakoa, liikenneympyröitä keskellä valoristeyksiä…), mutta kuitenkin jollain tapaa hallittua sellaista. Amediin päästiin ehjin nahoin ja meidät toivotettiin tervetulleiksi pieneen Volcano Beach Bungalows -majataloon, joka oli kokonaista kahden vierashuoneen perheyritys. Majoitus oli aivan meren äärellä, ruoka oli herkullista ja Amed loisti leppoisalla rauhallisuudellaan. Keskimmäisen päivän aamuna käytiin Amedilaisen kalastajan kanssa aamukalassa, josta saaliiksi jäi ämpärillinen paikallisia ahvenia. Kalastus tapahtui käsipelissä syvästä vedestä pelkällä siimalla, jossa oli kerrallaan kolme koukkua. Aamuhämärissä kalastellessa taivasta valaisi läheinen tulipalo, jossa myöhemmin selvisi palaneen paikallisen appelsiinikaupan. Näin ollen ei saatu tuon päivän aterioille palanpainikkeeksi Simon himoitsemaa applaritäysmehua, vaan jouduttiin tyytymään muihin nektareihin.

Paluumatkalla Denpasariin poikettiin Tytin esityksestä Millenia Outletissä, jota jo mennessä yritettiin metsästää huonolla menestyksellä. Outletistä mukaan tarttui kaikilla erinäisiä edullisia vaatekappaleita. Seuraava väliyö nukuttiin Taman Aye -hostellissa, jonka löytäminen oli sekä meillä että vuokra-auton noutajalla työn takana. Yö kului kivasti unikaverina rotta ja kaksi isohkoa torakkaa ja aamusta Simo ja Make heräsivät varhain katsomaan jalkapallon mm-finaalia. Aamulla oli lähtö kuuden jälkeen yksityisajona Padang Baihin, josta hetken etsiskelyn jälkeen löytyi Mahi Mahi Dewata -niminen speed boat. Kuten niin monessa muussakin asiassa täällä päin, myös speed boateissa laatu oli korvattu määrällä: Mitä teet jos ei ole vara ostaa laivaan isoa moottoria? No laitetaan tietenkin viisi pientä! Näiden nokivasaroiden propulsion voimalla ajettiin parissa tunnissa Gilin auringon kylvettämille hiekkarannoille (paikalliset kalajoen hiekkasärkät), joista majoituskohteeksi valitsimme Lombokin kupeessa sijaitsevan Gili Airin saaren.

IMAG3645 IMAG3653 IMAG3661 IMAG3663

Borobudur & Merapi

Aamulla herätys oli niinkin hyvissä ajoin kuin 3.30. Siitä pikainen aamiainen naamariin ja menoksi kahden malesialaisen travellaajan kanssa. Kuski heitti meidät ensin paikkaan nimeltä “Borobudur Sunrise Nirvana”, jossa meidät potkaistiin pimeään mäkeen kipuamaan polkua pitkin huipulle. Hetki mietittiin ettei nyt kyllä olla Borobudurin temppelillä, kunnes muistettiin hostellin respatyypin sanoneen auringon nousun katselusta vuorten välistä. No, sitä siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin varmaan n. tunnin verran, kunnes aurinko viimein nousi. Ihan komea maisema sinänsä, mutta hieman pilvinen taivas vei auringonnoususta parhaan särmän.

IMAG3484 IMAG3496

Auringonnousun jälkeen suunnattiin nokat kohti yhtä nykymaailman seitsemästä ihmeestä ja unescon maailmanperintökohdetta eli Borobudurin temppeliä. Ennen kuin saatiin astella temppeliin kiedottiin lanteille sarongit ja eikun kipuamaan taso kerrallaan kohti temppelin huippua. Erityisesti tästä kivikasasta (niin kun Simo asian ilmaisi kolmannella temppelillä “ei kiitos enää yhtään kivikasaa tälle reissulle”) jäi mieleen tarinaa kertovat kaiverrukset, eriskummalliset rappuset ja “kellot”, joiden sisässä olikin buddhapatsaita. Mieleen jäi myöskin Simon harmitus kun temppelillä ei ollutkaan isoja patsaita joka paikassa.

IMAG3553 IMAG3551 IMAG3552

Temppelinä ja historiallisena kohteena Borobudur oli ehdottoman hieno paikka, mutta ikävästi varjosti tämänkin nähtävyyden hohdokkuutta puistoissa pörräävät katukauppiaat, jotka iskivät kimppuun kuin hyeenalauma. Uloskaan ei meinattu alueelta päästä, sillä isot exit-kyltit opastivat ahtaalle kauppakujalle, joka lenkin kierrettyään palasikin takaisin temppelialueelle oikean uloskäynnin viereen.

Borobudurin jälkeen ajettiin vielä katsomaan pari pienempää temppeliä, joita oli aikain saatossa maan alta paikalliset löytäneet, ennen kuin mentiin katsomaan Merapin tulivuorta. Kyseinen tulivuori purkautui viimeksi nelisen vuotta sitten 2010. Massiivinen purkaus tuhosi altaan kaiken elollisen vuoren rinteillä levittäen laavaa parissa minuutissa lähes kymmenen kilometrin säteelle ja tuhkaa aina Jakartaan saakka. Nykyään alueelta louhitaan hiekkaa ja kiviainesta Yogyakartan lähialueen rakennustöihin. Kuski ajoi meidät ylös vuoren rinnettä niin ylös kuin normiautolla pääsi, ja siitä jatkoimme matkaa Toisen maailmansodan aikaisella jenkkiarmeijan Jeepillä, jonka puikoissa oleva raggari ilmoitti nimekseen Jon (Rambo?). Jon ajeli Jeeppiään mäkisessä maastossa kuorma-autojen seassa sen verran reippaasti, että Tytti koki lähes exoduksen.

Purkauksen jälkeen kyliä ei oltu enää rakennettu uudestaan. Tuhkan ja laavan seasta oli jälkeen päin tongittu esille kaikkea vähänkin ehjänä säilynyttä ja kerätty yhteen “museoihin”, joita paikallisen oppaan esittelemänä käytiin katsomassa. Melkoinen kuoleman ilmapiiri leijui kyllä tämän paikan yllä. Myöhemmin ajettiin vielä ylemmille vuorenrinteille, joilta näkyi itse kraaterin reuna. Jollain käsittämättömällä tapaa jähmettynyt laava oli edelleen näillä kohtaa lämmintä ja kun työnsi käden lähelle maassa olevia reikiä saattoi yhä tuntea maan alta hohkavan lämpösäteilyn.

IMAG3600 IMAG3631 IMAG3626 IMAG3620 IMAG3609 IMAG3611 IMAG3614 IMAG3624

Paluumatkalla päivä alkoi tuntua jo pitkältä. Takaisin Yogyaan matkalla pysähdyimme punaisiin liikennevaloihin, joissa etuoikealta suojatielle hyökkäsi sirkushepeneisiin pukeutunut vanha pariskunta. Tässä kohtaa autokunta jännitti jo pakaralihaksiaan: mitä täällä oikein tapahtuu? Seuraavaan kymmenen sekunnin katuperformanssiin sisältyi kaksi uintiliikettä ja kolme piiskan iskua asfalttiin. Tästä ylpeänä tultiin sitten keräämään rahaa eturivissä esityksestä nauttineilta jonottajilta. Simon sanoin: “aikamoista paskaahan tääkin oli”, johon Markus totesi: “Puute luo innovatiivisuutta”. Tälle käkäteltiin sitten loppumatka. Takaisin hotellille palattiin neljän aikoihin täyden päivätyön tehneenä.

Banjar – Yogyakarta

Aamulla taksi/kyyti tuli noukkimaan kolmikon Sunrise Resortin edestä 7.30. Matkalla käytiin poimimassa kanadalainen pariskunta kyytiin jostain luoja ties mistä käpylästä ja ajettiin suhteellisen hyviä teitä pitkin Banjariin. Matkalla useissa pikkukylissä oli pykätty pystyyn äänestyspisteitä Indonesian presidentin vaaleja varten. Yllättävän paljon näytti ihmisiä vaaliuurnilla käyvän.

IMAG3474 IMAG3475

Banjarissa kuskimme hoiti junaliput kouraan ja ohjeisti aseman tyypin ohjaamaan meidät oikeaan junaan. Mistäänhän et nähnyt mikä juna tulee milloinkin, eikä mitään kuulutuksia ollut. Tai oli sentään: Aina junan saapuessa asemalle 80-luvun ämyreistä rätisi kuulumaan taivaita syleilevä riemufanfaari, aivan kuin olisi lotossa voittanut! No juna oli noin tunnin myöhässä aiotusta, mutta saapui kuitenkin ja matka ykkösluokassa saattoi alkaa. Tämä executive luokka oli kunnoltaan ja habitukseltaan kuin VR:n 20 vuotta vanha pikajuna, joten mietintään jäi millainen economy -luokka mahtoikaan olla.

Kuskimme oli sanonut että junassa saa ruokaa. Sitä siinä sitten nälkäisenä ihmeteltiin että mistäs se sapuska mahtaa ilmestyä, kun ei mitään tarjoilua ollut tai ravintolavaunua näkynyt. Oltaisiin kyllä jääty ilman mitään, ellei Make olisi kysäissyt ohilipuvalta junaihmiseltä sapuskaa. Lista ruoista tuli heti esiin ja siitä tilattiin. Ruoka ei ollut kummoista, sitä ei ollut riittävästi mutta sen verran että hengissä pysyi.Yogiaan saavuttiin neljän aikoihin.

Yogyakartassa viivähdimme kaksi yötä. Yogya on yliopistokaupunki ja mainostettu Jaavan taiteellisena / kulttuurisena ykköskaupunkina. No, oli se erilainen kuin Jakarta, mutta edelleen katukuvaa leimasi köyhyys, saastaisuus ja kiireinen, sekava liikenne. Yogyasta käsin teimme torstaina päiväretken Borobudurin buddhalaistemppelille.

Batu Karas, osa 2

Vierailu Bono workshopissa oli upea kokemus. Isäntä kiehautti vieraille kahvit samalla kun jotkin vanhat ukot läiski dominoa hartiavoimin lautalattialla. Joku heebo veisteli kookospähkinänkuorista hiuskoristeita ja antoi vieraiden kokeilla puunveistoa ja kaiverrusta. Pääsimme myös Bonon opastamana kokeilemaan batiikkia, eli jonkun vahan levitystä kankaalle. Aika kului myös neuvotellessa itse taiteilijan kanssa teoksista, joita jokainen meistä halusi ostaa kotiinsa. Bonon taidetta voi käydä ihastelemassa osoitteessa newearth503.wordpress.net.

Kuluneen viikon aikana ollaan ihmetelty myös paikallisten rehtiyttä. Moneen otteeseen olisi kavereilla ollut mahdollisuus huijata esimerkiksi tilanteissa joissa ollaan tarjoteltu liikaa rahaa. Mutta ehkä vilunkipelillä saisi pian huonon maineen, kun pikkukylässä kaikki tuntevat toisensa.

Neljän yön jälkeen oli ikäväksemme aika vaihtaa majoitusta. Villa Monyetistä ei pahaa sanottavaa jäänyt. Pienenä miinuksena todettakoon, että pyykinpesupalvelu oli kehnoa, sillä valkoisiin vaatteisiin tuli paljon ruosteenvärisiä tahroja, jotka eivät lähteneet pesukonepesussakaan ja haju niissä oli hirveämpi kuin niiden pesuun mennessä. Monyetissä vaatteet pestiin käsin ja pesu oli ilmaista, joten eipä asiasta tullut sen enempää huudeltua. Vähin ääin paitaa roskiin ja se oli siinä. Harkiten tullaan kyllä pesuun kamoja tästä lähtien laittamaan, Simon ja Maken aidot Kuala Lumpurin Versacet ja Armanit ansaitsevat tästä lähtien vain parasta huolenpitoa.

Batun seuraava majoituksemme oli Sunrice Resort vain kivenheiton päässä Monyetistä ja rannasta. Aussimiehen omistama paikka on astetta tasokkaampi kuin Monyet uima-altoineen ja levähdysalueineen. Kuin hotellissa olisi ollut, eikä hintakaan ollut kummoinen, noin 11€ mieheen per yö. Kolmen yön majoitus oli siis hieno ja mukava, mutta Monyetin kaltaista yhteisöllistä tunnelmaa ei ollut havaittavissa. Ensimmäisenä päivänä öllöteltiin altaalla ja selviteltiin tulevien kohteiden majoituksia ym. Illalla kävimme syömässä majoituksen vieressä sijaitsevassa, vain viikonloppuisin auki olevassa Seafood restaurantissa, joka oli kuulu tuoreista pöperöistään. Kalat ym. ravut saikin itse valita jäisistä altaista ja ruoka maksoi painon mukaan. Kylkeen oli tarjolla perus riisinuudeliranu -vaihtoehdot. Simo ja Make kiskoivat kolme jättikatkarapua mieheen ja Tytti popsi tonnikalan. Kaikki valitsimme bbq-valmistustavan ja olihan se syötävää. Itselleni katkiksen hyvin mieto kalan maku ja oudohko koostumus eivät jättäneet “tätä on pakko saada uudestaan” -tunnetta vaan olin tyytyväinen siirrettyyn nälän tunteeseen, mutta ensi kerran söisin jossain muualla. Hinta koko setille oli yli kolme kertaa kalliimpi kuin kantispaikassamme rannalla ja mielestäni sapuskat siellä olivat parempia.

Seuraavana päivänä Simo ja Make lähtivät kokeilemaan Bodyraftingia Green Canyonille. Tytti oli kuullut toisten suomalaisten kokemuksia hommasta ja päätti jäädä altaalle nahkaa grillaamaan. Respan poika oli tilannut meille skootterit kahdelle päivälle ja oppaan viemään meidät Canyonille ja raftaamaan. Matka ei ollut pitkä, mutta perillä selvisi että edellisyön kovien sateiden takia veden pinta oli 85cm normaalia korkeammalla, mikä tarkoitti liian vaarallista virtausta. Oppaalla oli kuitenkin planB valmiina, eli skootterit kohti Green Valleytä ja sinne raftaamaan. Reittinä Valley oli lyhyempi pienempine hyppyineen ja koskineen sekä kestoltaan lyhyempi, mutta innosta tärisevät suomipojat halusivat päästä kokeilemaan kyseistä hupia. 45min ajo skootterilla mutkikkaiden, pölyisten ja susisurkeiden teiden taakse keskelle metsää, josta löytyikin pieni kylä ja bodyrafting lähtöpaikka. Pelastusliivit kantoon ja uikkareilla hipsimään kohti jokea.

Virtausta tässäkin vetensä korkeammilta paikoilta keräävässä viidakkojoessa oli vuolaasti, paikoittain niin paljon ettei vastavirtaan pystynyt uimaan. Samoten joen syvyys vaihteli suuresti. Välistä kahlattiin polven syvyisessä vedessä röpelöisillä kallioilla ja toisin paikoin syvyyttä oli metritolkulla. Raftaus aloitettiin etenemällä vastavirtaan kallioluolaan, jonka jälkeen lasketeltiin myötävirtaan kohti joen alajuoksulla sijaitsevaa patoa. Muutamissa kohtaa joessa oli putouksia / pudotuksia, joista selviydyttiin alas vaihtelevilla tyyleillä. Korkein hyppy tehtiin joen leveämmällä kohtaa n. 12:sta metristä puusta, johon kavuttiin köysitikkaita myöten. Tämä parin tunnin koskirymy oli siis kevyempi versio normaalista viiden tunnin Green Canyonin setistä, mutta sen verran oli kuitenkin hapokasta touhua ettei seuraavana päivänä jaksettu enää mennä varsinaiseen raftaukseen, vaan tyydyttiin jokiajeluun paikallisella kapealla katetulla veneellä, johon Tyttikin taas innolla osallistui.

vene hai

Seuraavaksi matka jatkuu keskiviikkona kohti Yogyakartaa. Batu Karasilta varattiin matka pikkubussilla Banjarin kylään, josta juna poimii kyytiin matkallaan Bandungista Yogyaan. Sen verran on junaliput edullisia, että ajetaan tällä kertaa reteästi parhaassa Executive-luokassa. Saa nyt sitten nähdä, millainen tuo junamatka loppuunsa on. Blogia tarinoidaan lisää Yogyakartasta käsin.

Tytti, Simo, Markus

Batu Karas

Matka Jakartasta Batuun ei tosiaan ollut ihan samanlaista kuin Enonlahdentie Vehmersalmella!! Matkaan sisältyi ehkä miljoona ja yksi mutkaa, pari “neat death experienceä” ja jokunen välipysähdys. Kuitenkin Batu Karasiin saavuttiin ehjinä torstaina aamuyöstä kolmen aikaan.

Batu osoittautui loppujaan juuri niin hienoksi mestaksi kuin kaikista lähteistä on saatu kuulla. Rentoa asustelua bungaloweissa, rantaelämää ja -ruokaa, surffausta, ja kaikkea mitä yhteisölliseltä jaavalaiselämäötä voi olettaa. Paikallisilla tuntuu olevan mainio ote elämästä; kaikki ajattelu ei pyöri pelkästään rahan ja bisneksen ympärillä, vaan ihmiset ajattelevat yhteistä hyötyä kokonaisuudessaan, yhteisen harmonian kannalta. Yksi pitää majoitusta, toinen kokkaa, kolmas viljelee kahvia, neljäs maalaa taidetta… kaikki puhaltaa yhteen hiileen kokonaisuuden eteen!

Helppo tapa liikkua paikallisessa liikenteessä on vuokrata moottoripyörä tai skootteri, joista jälkimmäiset otettiin helpottamaan liikennöintiä lähi alueilla. Viime päivien aikana on käyty ajelemassa mm. Batusta lounaaseen ihmettelemässä kilpikonnien elämää paikallisessa “turtle rescue resource:ssa”, kylän päärannalla ruokailemassa herkullisia paikallisia eväitä sekä tallaamassa auringon ja aaltojen hämmentämällä rantahiekalla erinäisissä kohteissa.

Ensimmäisessä majapaikassa, eli Villa Monyetissä vieraillessa paikalliset ihmiset olivat kaikki hyvin leppoisia ja yhteisöllisiä (Ko. Paikassa törmättiin myös leppoisaan suomalaispariskuntaan, mikä on sinänsä hämmästyttävää paikan ollessa varsin rajallinen kuudella asunnollaan!!). Samaisessa mestassa opittiin vaikka sun mitä: korttitemppuja, paikallisten perheiden eloa ja tapoja (naapurin Esa-pojan kivittäessä kukkoa kivillä hanuriin), yhteisöllistä musiikkia ja tutustuttiin erääseen Bonoon, joka on kansainvälisestikin varsin kova taiteilija. Eräänä päivänä käytiin Bonon verstaalla katselemassa (ja itsekin vähän tuottamassa) indonesialaista kaiverrus-, maalaus- ja piirrustustaidetta.

Indonesian rajoitetusta internet-selauksesta johtuen on hieman haasteellista tämän sivun ylläpito, mutta yritetään laittaa myös kuvia jatkossa ryydittämään luisevaa tekstiä…

– Markus

Jakarta

Jakartan lentokentälle saavuttaessa Tytti törmäsi taas erääseen kulttuurieroon. Vessan huuhtelu ei tapahtunutkaan sivussa olevasta vääntimestä. Vettä suihki pitkin vessakoppia ja siinä tyttö nauraa käkätti kaksin kerroin vessassa ja vettä ruiski lasiseinille. Lienee käsipesulla olleet paikalliset ihmetellyt länkkäritytön toimintaa. Myöhemmin selvisi että kyseinen ruisku oli persauksen pesua varten 🙂 Vessaepisodin jälkeen kassit matkaan ja viisumit kouraan ja ei kun etsimään kuskia. Noh reissuhan ei ole mitään ilman odottelua, jossa Simolla meinaa palaa käämi. Kuskihan ei ihan heti löytynyt ja pääsi siinä ehkä pari kirosanaakin. Pienen venttailun ja muutaman puhelun jälkeen kuski löytyi ja matka Indonesian liikenteen seassa oli valmis alkamaan. Liikennehän Aasiassa on tunnetusti hieman hazardimpaa kuin viitostiellä, mutta ei välttämättä osattu odottaa kaikkia niitä pelonsekaisia tunteita joita paikallisen kuskin kyyti tarjoili (kyyti ei siis ollut huonu, vaan paikallinen liikennekulttuuri on vain täysin hullua). Muutamaankin otteeseen sai jännätä koliseeko pelti ja oliko tämä pieni elämä nyt tässä.

– Tytti

Singapore

Singapore, ehkä mailman helpoin kaupunki liikkua ja löytää perille, joka paikassa sen verran täsmälliset opasteet, että tyhmempikin ymmärtää. Jos eksyt niin oma moka! Kaupunki oli juuri niin siisti kun oltiin kuviteltu ja ihmiset puhuivat hyvää englantia. Changi-airportilta metrolla Bugis-asemalle, josta 10min kävely B88 Hostelliin, edullinen ja hyvä majoitus Little Indian kupeessa. Siitä melkein heti ruokapaikkaa etsimään, Little Indian makumailmaa maistelemaan. Etsiessämme ruokapaikkaa törmäsimme working girl:eihin ja aivan jumalattoman lihavaan koiraan. Tytin sanat taisivat olla hämmästyksen kiljahduksessa “Herranjumala miten läski koira!!!”. Siitä pikkuhiljaa syömään hämärään pikku ruokamarkettiin, jossa pirunhyvää safkaa nimelliseen hintaan. Siitä majoitukseen, unta palloon ja kohti seuraavaa päivää.

Aamulla ylös, aamiaiselle, jossa tarjolla leipää ja sirkushuveja. Tästäpä suunnattiin kohti Singaporen eläntarhaa taksilla, joka kustansi jotakuinkin neljäsosan siitä mitä vastaava maksaisi Suomessa, n. 18sgd. Tämähän se ihmetytti pientä matkailijaa joka oli kuullut Singaporen olevan maailma kallein kaupunki.Eläintarha oli kyllä komia paikka noin niin kun kasvillisuuden puolesta ja eläimilläkin näytti olevan suhteellisen hyvät oltavat. Eläimiä oli niin pikku pikku papinoista valkoisiin tiikereihin. Jos Tytti olisi saanut valita löytyisi kotoota nyt jos jonkin näköistä apinaa ja virtahepo Bobo. Eläintarhassa meinasi hieman puhti loppua eräällä reissulaisella ja tästä johtuen pienen pieni känkkäränkkä.

Eläintarhassa syömään Kentucky Fried Chickeniin, oli muutes hyvvee. Vielä kierros loppuun ja helteestä ilmastoituun taksiin, jolla kaupungin ytimeen. Paikalliselle baarikadulle jossa istumaan joenrantaan Beer Bucket pojille, ja Tytille Sex on the beach kouraan ja viissataset tulille. Siinä muutama tunti meni että heilahti, jonka jälkeen siirtyminen Chinatownin suuntaan valoshowta odotellessa. Mennessa Chinatownin löytyi Simon huutavaan nälkään pelastus Pizza factorystä, jossa tarjoitliin aivan huikean makuisia lättyjä. Sen jäkeen ostoskadulle Chinatowniin, joka ei ollut mitään mitä osattiin kuvitella. Erittäin siisti ja tyylikäs katu, jossa molemmin puolin kojuja, joiden myyjät eivät tyrkyttäneet sinulle mitään. Jos pysähdyit katsomaan, he tulivat juttelemaan, kyselivät mistä olet ja kertoivat Singaporesta. Todella miellyttävä ilmapiiri. Paljon ihmisiä, mutta rauhallinen tunnelma. Ensi kerran kun Singaporeen matkustan, otan ehdottomasti majoituksen Chinatownista. Singaporessa innovaatio oli huipussaan ja lanseerattiin käyttöön termi Simon sontima (yksi mukumuku ja kolme Simon sontimaa).

Sitten Esan ja Nooran suosittelemaa valoshowta odottelemaan Marina Bayn rantaan. Upea spektaakkeli erilaisia valoja, heijastettuja kuvia ja vesiruiskuja. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan, jonka jälkeen kohti B88 hostellia. Siellä suunnilleen suoraan nukkumaan, sillä aamusta lähtö lentokentälle kohti Jakartaa ja Batukarasia.

tiikeri laiva singapore

-Simo

Kuala Lumpur

Joo paljon on mahtunut viikkoon. Heti ensimmäinen kulttuurishokki koettiin Kuala Lumpurin lentokentällä kun vessassa häämötti pelkkä reikä lattiassa. No onneksi tuli naisten vessassa kurkistettua muidenkin ovien taakse ja löytyihän se rakas posliiniastia joidenkin ovien takaa. Kuala Lumpurissa pari päivää haisteltiin mestoja ja täytyy sanoo että en yhtään hahmottanut kaupunkia tai liikennettä kyseisessä paikassa. Vaaleanpunaiset bussit nappas matkaan millon mistäkin ja vei millon minnekin. Ehkä parempi onni ensi kerralla Kuala Lumpurissa.
Majoitus Kuala Lumpurissa oli kymmenen hengen huoneessa, jossa yöunet pilasi liian kylmällä tohottava ilmastointilaite.
simoSimo metsästi Esan suositteleman räätälin putiikin PAGE. Palvelu oli mitä parhainta ja suomalainen mieshän tunnetusti viihtyy oluen äärellä. Siinä se Simo seisoi tyytyväisenä mittailtavana Fosters kourassa. Ja helpoltahan se näytti kun vanhempi mies piirteli kaavoja kankaille, kyllä siinä hieman kateeks kävi miehen taitoja.

– Tytti

Paikallisen kuppilan oluttornit maistuivat Simolle ja Makelle Shishan kera. Tytti tyytyi kansainvälisiin drinksuihin, kuten blue long island ja Cosmopolitan. Tunnelmaa ei myöskään latistanut televisiosta tullut Kolumbia-Uruguay -matsi. Poika juoksi silloin tällöin ja vaihtoi shishan hiiliä, mistä lie tuli, ei sen väliä mutta palvelu pelasi.

Eipä siinä muuta, majoitukseen, nukkumaan ja seuraavana aamuna kohti KLIA2 -lentokenttää. Halpalentoyhtiö AirAisiaa varten tehty terminaali, jossa ruoka ym. tarjonta oli kehnoa ja muutenkin matkustajaa vähättelevä. No koneeseen päästiin ja ilmakuopan aikana Tytti meinsi paskoa housuun, sen verran oli vapaapudotusta yhdelle hetkelle.

– Simo

Indonesiaan!

Oli puhe kirjoittaa blogia Indonesian matkasta, joten tässä sitä nyt tulee. Niin paljon on tapahtunut asioita ensimmäisen viikon aikana, että nyt vasta ehditään blogi avaamaan, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Matkan agenda siis lyhyesti seuraava: Reissu alkoi Kuala Lumpurista, jossa tavattiin (Simo ja Tytti lensivät Suomesta ja itse saavuin Australiasta) Explorers Guesthouse -nimisessä hotellissa. Pari päivää Malesiassa, jonka jälkeen Singaporeen. Singaporesta lento Jaavalle, josta alkaa matka maitse kohti Balia tarkoituksena pysähtyä Batu Karasilla ja Yogyakartassa. Balilta on aikanaan lento takaisin Malesiaan / Singaporeen, joista sitten takaisin kohti kotia.

Koitetaan kirjoitella tästä eteenpäin asioita muistiin, niin ei tarvitse kaikkea tauhkaa päässä säilöä.

– Markus